admin

Syksy saapuu ja etsimme uusia harrastuksia. Jooga lajina kiinnostaa monia, mutta sitkeästi elää kuvitelma, että jooga on vain notkeille, jäykät älkööt vaivautuko. Jooga tuntuu käsitteenä tutulta, mutta mistä siinä oikeastaan on kysymys? Vastataan siis ensimmäiseen kysymykseen:

Mitä jooga oikeastaan on?
”Jooga on ikivanha psykofyysinen, kokonaisvaltainen harjoitusmenetelmä, joka sopii kaikille omasta terveydestään, hyvinvoinnistaan ja henkisestä kasvustaan kiinnostuneille.” Tämä ei ehkä aukea kovin hyvin, jos ei ole koskaan osallistunut joogatunnille. Ja vaikka olisikin, niin lause herättää lisää kysymyksiä, kuten: ”Mitä tarkoittaa psykofyysinen, kokonaisvaltainen harjoitusmenetelmä?” ja ”Pitääkö minun olla kiinnostunut henkisyydestä, jos haluaisin joogata?” Käsitellään näitä kysymyksiä lisää alempana.
Toinen kysymys: ”Kuka voi joogata?” sisältää yleensä ajatuksen, että minä en voi mennä joogatunnille, koska olen niin jäykkä, että en ole koskaan saanut edes sormenpäitä lattiaan. Miten ihmeessä voisin saada jalan niskan taakse tai seistä päälläni? Joogaohjaajien ja -opettajien vakuuttelut, että jalkaa EI tarvitse saada niskan taakse eikä päälläkään tarvitse seistä, eivät tunnu olevan kovin tehokkaita.
Edelleen elää sitkeä myytti mutkalle kiertyvästä joogista, joka ei syö eikä juo, vaan kasvattaa pitkää tukkaa ja partaa istuen päivät pitkät lootusasennossa tai muussa hyvin eriskummallisessa asennossa. Totuus on, että nykypäivänä länsimaisssa erittäin harva joogaa tällä tavalla. Suurin osa joogaajista on ihan tavallisia ihmisiä, kuten sinä ja minä. Suuri osa joogaajista ei taivu kovin monelle mutkalle, eikä istu montaa tuntia päivässä meditoimassa pieniä kelloja kilistellen. Olipa kunnon cliché, mutta siinä se nyt tuli.

Konkreettisesti: kuka sitten voi joogata?
”Joogaa voivat harjoittaa kaikenikäiset ja kaikenkuntoiset, sillä se on lempeä ja tehokas itsehoitomenetelmä, joka sopii lapsille, nuorille, aikuisille ja senioreille, niin naisille kuin miehillekin.”

Miksi sitten monissa kuvissa joogaajat ovat asennoissa, jotka näyttävät todella haastavilta ja monimutkaisilta? Sellaisilta, joihin tavallinen matti tai maija meikäläinen ei ikinä taivu. Tai naapurin mummo tai pappa.
Hyvä kysymys. Sanoisin, että mediassa ja joogakirjoissa näyttää olevan vallalla trendi, […]

Kunnioitamme hiljattain poisnukkuneen Hetta Häyrysen muistoa julkaisemalla hänen kirjoituksensa mieliasanasta. Hetta antoi suostumuksensa kirjoituksen julkaisemiseen Åsana-blogissamme vähän ennen poismenoaan.
Mieliasanani: pieni aurinkotervehdys
Mieliasanani-sarja alkoi (Suomen Joogalehden) numerossa 4/1999 nimellä Ehdoton asana. Siinä on tähän mennessä esitelty krokotiili-variaatio, kaksijalkainen pöytä, aurinkotervehdys, janusirsasana, savasana ja viparita karani (puolihartiaseisonta).

Minkähän valitsisin monista mieluisista asanoista, siinäpä pulma. Päädyn omaan ”pieneen aurinkotervehdykseen”, vaikkei se ole mikään klassinen asana. Olen kertonut siitä MS-potilaiden joogaharjoituksessa Joogalehdessä 4/1999. Se muotoutui vähitellen korvaamaan varsinaista aurinkotervehdystä. Jos on tasapainovaikeuksia, voi tehdä sen vuoteen laidalla tai tuolin reunalla istuen.
Teen sen itse valmistavana harjoituksena aurinkotervehdykseen. Sitä pystyy tekemään missä vain ja milloin vain. Siksi se onkin tullut minulle jokapäiväiseen käyttöön. Voin päivällä töiden lomassa vetristää sillä selkääni ja rauhoittaa mieltäni.
Seison suorana vapaasti. Tarkkailen asentoani jalkateristä päälaelle asti sekä senhetkistä hengitystäni jonkin aikaa. Sitten notkistan polvia ja annan ylävartaloni taipua vähitellen eteen rentona. Pää roikkuu rennon niskan varassa, olkapäät löystyvät ja käsivarret hiukan heilahtavat ja jäävät riippumaan rentoina. Maistelen tuntua selkärangassani, kämmenet ovat polvilumpioiden kohdalla, joskus vähän alempanakin.
Tiedostan uloshengitykseni ja vien kyynärvarret ristiin hengitystauolla, sisäänhengittäen kohottaudun viemällä käsivarret ristissä ylös venyen, jalat ojentuvat, rintakehä avartuu. Hengitystauon aikana käsivarret avautuvat selän taipuessa lievästi taaksepäin, katse suuntautuu ylös aurinkoa tervehtien. Uloshengittäen laskeudun etutaivutukseen polven joustaen, silmät sulkien, ja käsivarret laskeutuvat sivukautta alas. Uloshengityksen jälkeisen tauon aikana kyynärvarret kulkeutuvat ristiin ja lähden sisäänhengittäen uudelleen ylös.
Liike on jatkuvaa, siihen ei tule pysähdyksiä hengitystaukojen aikanakaan. Ajattelen avaavani kukan terälehdet kohti aurinkoa aamulla ja sulkevani ne illalla. Paneudun kerta kerralta syvemmälle harjoitukseen joka solullani. Olen liikemeditaatiossa.
Luovun sopivalla hetkellä ja jään lopuksi rentoon etutaivutukseen, kädet rentoina riippuen ja huomaan, että kämmenet ovat jo säärien puolella. Selkään on tullut lisää joustavuutta. Voin vielä ojentaa lempeästi polvitaipeitani ja kuulostaa jalkojen takaosien mahdollista kireyttä. Viivyn joskus pitkäänkin tässä asennossa, josta sitten […]